Allstars 2023 haku sekä Päällikköhaku 2023 on päättynyt, mutta hausta jäi vielä joitain pestejä ilman hakijoita.

Päätimme siis avata lisähaun seuraaviin Allstarsin pesteihin:

  • Mediajaosto (kaikki muut pestit paitsi sisällöntuottaja): Haussa on vielä 2 graafikkoa, 2 valokuvaajaa, videokuvaaja sekä www-vastaava. Tehtävät eivät vaadi aiempaa kokemusta, vaan tässä on erinomainen mahdollisuus kehittää omaa visuaalista silmää, sekä viestinnän ja markkinoinnin osaamista.
  • Kansainvälinen vastaava (osa sopojaostoa): Pestissä pääsee edustamaan Pörssiä kansainvälisissä asioissa, toimimaan vaihto-opiskelijoiden edunvalvojana sekä muun muassa järjestämään tapahtumia, kuten vaihtoinfoja tai esimerkiksi kansainvälisiä hengailuiltoja.
  • Kopojaosto: Kopojaoston tehtävä on huolehtia pörssiläisten edunvalvonnasta, kuten koulutuksen laadusta. Haussa on vielä seuraavat oppiainevastaavat: viestinnän johtaminen, markkinointi, laskentatoimi ja kansainväliset maisteriohjelmat.
  • Tapahtumajaosto: Tapahtumajaoston tehtävänä on auttaa tapahtumavastaavia Pörssin tapahtumien suunnittelussa organisoinnissa ja toteuttamisessa.

Lisäksi haemme Speksin ohjaajaa ja käsikirjoittajaa:

  • Speksin ohjaaja: Tämä pesti tarjoaa ainutlaatuista kokemusta projektisuunnittelusta sekä ihmisten johtamisesta, sillä ohjaaja on vastuussa projektista kokonaisuudessaan. Lisäksi tehtävä mahdollistaa luovuuden käyttämisen hauskalla tavalla, sekä mahdollisuuden toteuttaa itseään yhdessä muiden pörssiläisten kanssa. Ohjaajalla on myös mahdollisuus rekrytä itselleen tiimi tueksi käsikirjoituksen tekoa varten, eli yksin ei tarvitse tehtävässä olla!

MIKSI HAKEA? Aktiivitoiminta tarjoaa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja kerryttää konkreettisia taitoja työelämän ja ylipäätään elämän kannalta. Allstarsissa toimiminen on matalan kynnyksen hommaa, eikä tosiaankaan vaadi mitään aiempaa kokemusta – innostus tekemiseen ja oppimiseen riittää!

MITEN HAKEA? Haku on auki sunnuntaihin 4.12. klo 23:59 saakka! Haku toimii samalla tavalla, kuin aiempi Allstars-haku ja Päällikköhaun kautta toteutettu Speksin ohjaajan haku. Lisätietoa voi lukea alta sekä aiempien hakuilmoitusten infoista.

Kuinka hakea Allstarsin lisähaussa?

  1. Lue haettavien pestien tarkemmat ilmoitukset täältä.
  2. Lähetä CV ja vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen pj@porssiry.fi sunnuntaihin 4.12. klo 23:59 mennessä otsikolla ”Allstars 2023 haku + jaosto/jaostot joihin haet” (Esim: Allstars 2023 haku tapahtumajaosto ja kopojaosto). Kerro hakemuksessa mistä pesteistä olet kiinnostunut ja miksi sopisit näihin tehtäviin.
  3. Nykyinen ja uusi hallitus kutsuvat hakemuksien perusteella haun toiseen vaiheeseen haluamansa määrän hakijoita. Nämä jatkoon päässeet hakijat haastatellaan mahdollisimman pian hakuajan päättymisen jälkeen. Haastattelut toteutetaan ensisijaisesti paikan päällä, mutta tarvittaessa myös etämahdollisuus on järjestettävissä.
  4. Haastattelujen jälkeen nykyinen ja uusi hallitus päättävät lopulta uuden Allstarsin kokoonpanon hakemusten sekä haastattelujen perusteella.
  5. Hallituslaiset ilmoittavat mahdollisimman pian lisähaun päättymisen ja haastattelujen toteuttamisen jälkeen kaikille sekä ensimmäisessä haussa, että lisähaussa hakeneille valinnoista.
  6. Valitut henkilöt perehdytetään tehtäviinsä ennen ensi vuotta.
  7. Virallinen Allstarsin toimikausi alkaa 1.1.2023

Kuinka hakea Speksin ohjaajaksi?

  • Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteeseen tapahtuma@porssiry.fi sunnuntaihin 4.12. klo 23:59 mennessä otsikolla ”Speksin ohjaajan haku 2023”. Hakuprosessissa ovat mukana Pörssin nykyiset ja uudet tapahtumavastaavat.

Olethan yhteydessä Iida Kortevaaraan (044 2817289) matalalla kynnyksellä, mikäli sinulla herää mitään kysyttävää hakuprosesseista tai haettavista pesteistä. Tsemppiä hakemiseen!