Mikä:
Pörssin toiminnassa tärkeässä osassa toimivat jaostot, tiimit, toimihenkilöt, kerhot ja aktiivit. He mahdollistavat entistä laadukkaamman ja monipuolisemman tarjonnan kaikille Pörssin jäsenille. Nyt sinulla onkin mahtava mahdollisuus päästä entistä syvemmin mukaan ainejärjestömme toimintaan hakemalla Pörssin kerhoihin. Samalla pääset myös itse oppimaan ja kehittämään tärkeitä taitoja esimerkiksi tulevaisuuden työelämää varten!
Haku Pörssin kerhoihin aukeaa huomenna 19.1. ja hakemuksia otetaan vastaan sunnuntaihin 25.1. klo 23:59 asti.
Jos kerhoihin hakeminen yhtään kiinnostaa tai vaikkei kiinnostaisikaan, tule Selkkariin kyselemään kerhoilta kerhojen toimintaan tai hakemiseen liittyen keskiviikkona 21.1. 11-12:15.
Mihin voit hakea:
PörSip (2 paikkaa)
Viime vuonna perustetun viinikerho PörSipin tarkoituksena on tuoda yhteen kaiken tasoisia viini-intoilijoita rennoissa merkeissä. Kerhon toiminta keskittyy viinituntemuksen lisäämiseen matalalla kynnyksellä: luvassa on muun muassa viininmaistajaisia, koulutuksia ja tulevaisuudessa järjestettäviä ekskursioita. PörSip on myös muiden kerhojen tapaan aktiivisesti mukana Pörssin muissa tapahtumissa pitkin vuotta. Olitpa sitten viinimaailman noviisi tai kokenut harrastaja, olet lämpimästi tervetullut mukaan!
Lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen porssinviinikerho@gmail.com viimeistään 25.1.
Lisätietoja Instagramista @porssinviinikerho
PörSki (4 paikkaa)
PörSki on vuonna 2019 perustettu laskettelukerho, jonka tavoitteena on järjestää laskettelumahdollisuuksia ja lasketteluaiheisia tapahtumia pörssiläisille sekä edustaa Pörssin eri tapahtumissa. Kerhon toiminta jakautuu vastuu-alueisiin, jotka ovat talous, viestintä, tapahtumat ja excursiot. Vuosittain järjestämme suositut Surffi- ja Alppiexcut, joiden suunnittelussa keskitymme opiskelijaystävälliseen hintaan ja huolelliseen toteutukseen. Fuksiviikoilla olemme pörssihengessä mukana eri tapahtumissa ja osallistumme sitsiprojekteihin ja muihin opiskelijatapahtumiin, joissa haluamme vahvistaa yhteisöllisyyttä. PörSki tarjoaa loistavan mahdollisuuden laskettelun, matkailun ja hauskojen hetkien yhdistämiseen opiskelijaporukassa.
Hae mukaan Pörssin cooleimpaan kerhoon!
Lisätiedot hakemisesta ja avoimista paikoista instagramissa @porskiclub
Lähetä vapaamuotoinen hakemus säpöön: porski@porssiry.fi
PörssInvest (3 paikkaa)
Sijoituskerho tarjoaa sijoittamisteemaisia asiatapahtumia pörssiläisille. Sijoituskerho edistää opiskelijoiden tietämystä ja osaamista sijoittamiseen liittyen. Tapahtumat ovat erilaisia puhujavierailuja sekä excursio rahoitus- ja sijoitusalan yrityksiin. Näiden lisäksi on mahdollisuus keksiä uusia tapahtumia oman mielenkiinnon mukaan – eli melko vapaat kädet tässä hommassa.
Hakemukset voi lähettää suoraan PörssInvestin sähköpostiin: sijoituskerho@porssiry.fi
PGS (4 paikkaa)
Pörssin Golfseuran tarkoituksena on järjestää pörssiläisille golfiin liittyviä tapahtumia niin kokeneille golffareille kuin vasta lajista kiinnostuneille. PGS:n tapahtumakalenteri sisältää vuoden aikana esimerkiksi perinteisen Pörssi Mastersin, Green card -kurssien järjestämisen sekä talvikaudella simulaattori-iltoja. Olemme tietenkin mukana myös fuksiviikoilla ja muissa Pörssin tapahtumissa opiskeluvuoden aikana.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen golfseura@porssiry.fi viimeistään sunnuntaina 25.1.
PAR (4 paikkaa)
Pörssin Alaraudan tarkoitus on järjestää helposti lähestyttävää frisbeegolfaiheista toimintaa, viestiä ja kehittää harrastamismahdollisuuksista sekä mahdollistaa heittoseuran löytämisen muista pörssiläisistä. Kerhomme on myös aktiivisesti mukana Pörssin toiminnassa esimerkiksi fuksiviikoilla. Kerhon vetäjänä pääsee siis järjestämään omia tapahtumia, osallistumaan Pörssin tapahtumiin ja frisbeegolfaamaan rennossa seurassa.
Kerhomme hakee vuodelle 2026 uusia vetäjiä. Vastuualueita ovat talous – ja kide.app, tapahtuma- ja yrityssuhteet sekä some. Hakiessa ei tarvitse tietää mitä vastuualuetta toivoo, vaan ne voidaan sopia tiimin kesken myöhemmin. Uudet vastuutehtävät sovitetaan hakuprosessin jälkeen tuoreella kokoonpanolla ja mahdollisia uusia vastuita jaetaan sopiville hakijoille. Haku kerhoomme tapahtuu lähettämällä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen par@porssiry.fi Infoa kerhon toiminnasta ja hakuprosessista löytyy Pörssin Alaraudan IG:stä @porssinalarauta sekä dm-viesteillä voi esittää mieltä askarruttavia kysymyksiä.
PörSail (5-6 paikkaa)
Kiinnostaisiko purjehdus ja järjestötoiminta?
PörSail eli Pörssi ry:n purjehduskerho etsii uusia tiimiläisiä! PörSail on perustettu vuonna 2020. Toimintamme lähtökohtana on alusta asti ollut tuoda yhteen purjehduksesta kiinnostuneita opiskelijoita ja mahdollistaa purjehdusta matalalla kynnyksellä. Toimimme yhteistyössä Jyväskylän Veneseuran kanssa, jonka avulla voimme tarjota purjehdusmahdollisuuksia Jyväskylässä.
Hakeaksesi täytä lomake tästä linkistä: